torstai 23. syyskuuta 2010

Kuisti



Ensin meillä oli suunnitelma. Suunnitelmassa korkea kaappi tulee kuistille sisäoven viereen ja toiselle seinälle istuinpenkki/kenkälaatikot.

Sitten meille tuli todellisuus:


Todellisuutta aikamme tuskailtuamme tehtiin uusi suunnitelma. Olin nähnyt I Emmas Vita Hem-blogissa eteisen istuinpenkin. Ja siitä se ajatus sitten lähti...

Koteloinnin tekivät timpurimme ja istuin-/kenkäpenkki tuli keittiöfirmalta. Tasot ovat valkotammi-laminaattia.

Ainoa huono puoli on, että paikka tuntuu magneetin lailla vetävän puoleensa kaikenlaista rompetta. Rakennusaikana se on ollut vasaraa, poraa, ruuveja, silikonituubeja yms. Raksan jälkeen tuo täyttyy tietysti ulkovaatteista, repuista, pussukoista ja nyssäköistä. Onkohan se vääjäämätöntä vai voisikohan sitä jotenkin estää?

9 kommenttia:

  1. Minusta tuo on ihana penkki!
    Kiitos muuten kivasta blogista, olen seurannut jo kauan.

    VastaaPoista
  2. Kauniisti ratkaisitte asian. Meillekin tulee kuistille istuinpenkki, samoin vaatekaapit. Sisäänkäynti tulee kuistin sivusta.
    Meillä projekti on melko aluillaan ja on hienoa päästä seurailemaan teidän projektia.

    VastaaPoista
  3. Meillä tuntuu _kaikki_ tasot täyttyvät epämääräisellä sälällä. On postia, kirjoja, työkaluja (asuttu valmista taloa neljättä vuotta), kuitteja, vaatteita, leluja, astioita... Epätoivo valtaa välillä, kun tuntuu muu perhe ripottelevan kamojaan pinnoille sitä myötä kuin minä niitä tyhjennä. Kynttilät ja kukka-asetelmat menettävät kauneutensa muun roskan ympäröiminä ja alkavat nekin tuntua ylimääräiseltä.

    VastaaPoista
  4. Kaunis penkki ja varmasti toimiva kun on alla laatikot.
    Terv.Siiri

    VastaaPoista
  5. hei mutta toihan on hyvä!! Tosi hyvä!!
    Sitä roinan ripottelua ei voi estää. Eteinen on näemmä pullonkaula kodissa vaikka se olisi kuinka iso...meillä ainakin on kuistin ihan täys vaikka suunnitteluvaiheessa se tuntui niin isolta. No ehkä tilaa tulee enempi kun ne kaksosten vaunut ja toiset vaunut voi heivata hemskattiin. Toistaiseksi meillä kuisti siis on vaunuvarasto..enempi tai vähempi.
    Ehkä naulakot auttaa vähän. Ainakin meillä sai jollainlailla reppuja ja nyssäköityä sitten ripustettua niihin entisessä kodissa. Nykyisessä ei olla vielä keritty naulakoita laittaa. Onko se sitten paljonkaan siistimpää loppupeleissä on eriasia. Kun naulakko oli kaksimetriä täynnä kaikenlaista kivaa...auttaisikohan meillä jos eteinen olisikin 12m2 sijasta vaikka 42m2?heh heh.

    VastaaPoista
  6. Mari: kiitos <3
    Maileen: tsemppiä teille tulevaan "koitokseen". Sisäänkäynti sivusta kuulostaa hyvältä! Jää pitkä ehjä seinä vaikka mitä ideoita varten ;)
    Anonyymi; sama ongelma siis muillakin... tähän täytyy kyllä kehittää joku toimiva systeemi ja tiukat säännöt. Täyttyvät tasot kyllä vie yleisilmeen äkkiä sotkuiseksi. :/
    Siiri: kiitos =) toivon totisesti, että muutkin kuin käyttämättömät kengät löytävät tiensä noihin laatikoihin... ;) Täytynee raportoida, miten käy?
    T: vaunut on oman aikansa, ajattele, mikä käyttämätön tila sieltä sitten aikanaa paljastuu ;) Naulakoita olen myös miettinyt, että juu vai ei... Juurikin tuon takia, ettei se välttämättä ole kovin siisti... Kaappi kätkisi ne näkösältä. Toisaalta naulakko on, kaappia ei... joten ans kattoo nyt, mitä kuistille loppuviimein tulee vaatesäilytykseen.

    VastaaPoista
  7. Todella hyvin ratkaistu ja hyvän näköinen tuo penkki. Se on vain niin vaikka kuinka suuri olisi kuisti niin aina se on täynnä rompetta. Saa nähdä miten meillä sitten kun on valmista, luulen törmääväni siihen, että kengät tulevat ovella vastaan kun kotiin tulee :) Niin se vain aina ollut.

    VastaaPoista
  8. Ihanan näköinen, tykkään hurjasti!

    VastaaPoista
  9. Oi! Onpa kiva. Olen itse suunnitellut meille samanlaista tuohon lasikuistille (jota ei edes ole vielä :-)

    VastaaPoista

Hei! En enää päivitä tätä blogia, mutta olen halunnut jättää kommentitkin näkyviin. Siksi kommentoimaan pääsevät "vain tämän blogin jäsenet". Mutta blogiini ei myöskään voi liittyä jäseneksi. Toivottavasti tästä blogista on vielä jollekulle iloa ja/tai hyötyä. Tsemppiä rakentamiseen!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.