sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Keittiön loppusilaus

Ala Carten kanssa ovat hommat hoituneet hyvässä hengessä. Myyjämme ajoi lupauksensa mukaisesti sata kilometriä suuntaansa tekemään meille tammitason öljyämisen ja vetimien vaihdon.
Taso alkoikin olla heinäkuun jälkeisen perusöljyämisen jälkeen aika hurjassa kunnossa. Hiominen ja öljyäminen palautti kuitenkin uskon siihen, että tammitaso oli hyvä valinta!

Kuvaaminen alkaa olla näillä hämärillä melkoisen haastavaa; tason sävy ei ole näin vaalea. Myyjä kertoi, että taso paranee vanhetessaan ja öljyttäessä niin että se saa samantyylisen antiikkipatinoidun pinnan kuin mitä lattiassa on.  

Sitten sarjassamme "tämän tekisin keittiössämme toisin":

Altaan lisäksi ottaisin terästasoa altaan vasemmalle puolelle. Laskutilaa, johon kuuman tai kuivauslaatikkoon sopimattoman märän voisi laskea, ei ole. Toinen juttu ovat nuo pistorasiat noin lähellä vesipistettä? Meillä on tuossa kahvinkeitin ja leivänpaahdin, jotka ovat koko ajan kiinni pistorasiassa. Sinänsä voi pohtia, tarvitseeko myöskään hanan sijaita ikkunan edessä (kun ei juuri käsin tiskata & maisemia ihailla); vesiroiskeita ei tule ikkunasta pyyhittyä... 

Mm. tämän tekisin edelleen: 
Kuivauskaappeja emme ole kaivanneet, paitsi muuton yhteydessä, kun tiskattavaa riitti. Mutta sen jälkeen on riittänyt hyvin tuo altaaan oikealla puolella oleva kuivauslaatikko!

Sitten sananen vetimistä. Alunperin kuppivetimet olivat väärät. Nuppivetimet olivat mattasatiini-teräs-väriset ja niin piti olla kuppivetimienkin. Ala Cartella vaihtui vedintoimittaja ja sen takia vetimistä tuli eripariset. Oli siinä se onni, että loppujen lopuksi ihastuimme "vääriin" vetimiin ja oikeat menivät vaihtoon.

Meillä muuten vietettiin lauantaina tupareita! Tiedättehän, että se tarkoittaa, että huusholli oli ensimmäistä kertaa siinä kunnossa, että siitä voi räpsiä kuvia? ;) Kuvia siis myöhemmin tulossa.

12 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä! Kiva, kun kerrot jo plussia ja miinuksia mitä on tullu havaittua :) Mielenkiinnolla kyselen, etät miltä nuo kuppivetimet tuntuu käytännössä? Onko ihan hyvät käyttää, saako niistä hyvän otteen jne? Miten kaapin aukasut ym. onnistuu niillä? Saako keittiöstä lisää kuvia ;) olis mukava nähä miltä teidän keittiö kokonaisuudessa näyttää. tuntuuko, että kaappitilaa on tarpeeks vaikka teillä on ikkuna vai ikkunoita keittiössä viemässä yläkaappeja? Kiitos jos jaksat vastailla :)

    Kuvia innolla odotellessa!

    VastaaPoista
  2. Ettei vaan olis Stalan Combo XL kuvassa?! Meille on tulossa samanlainen, mitä olet tykännyt? En ole utelias, ihan vaan tiedonhaluinen ;) Ja sitten tuo kuivauslaatikko: never heard :o Millainen se on?

    By the way, nätti keittö jo näissäkin kuvissa. Laitahan tulemaan lisää :)

    VastaaPoista
  3. Voi, me vasta ollaan pikkuhiljaa suunnittelemassa tupareita... Taitaa mennä tammikuulle silti, on tätä härdelliä tässä kaikki viikonloput täynnä.
    Odottelen innolla kuvia.

    VastaaPoista
  4. Onnenhippuja: olen tykännyt kuppivetimistä ihan täysillä! Joltain olen kuullut moitteita kuppivetimistä erityisesti roskiksen vetiminä, mutta meillä ei ole tatinaa sinne pesiytynyt (vielä) ;) Meillähän on nuppivetimet yläkaapin ovissa. Meillä on muuten 2 ikkunaa ja kaappitilaa on riittävästi:)
    Lilli: Combo XL:hän se siinä. Minäpä koetan räpsäistä kuvan tuosta kuivauslaatikosta ja samalla lisää kuvaa keittiöstä.
    Nora: meillä olisi viimeiset laatikot olleet keskellä lattiaa varmaan jouluun asti, ellei olisi ollut tupareita. Hyvä konsti pitää tuparit ja saada sitä kautta puhti loppurutistukseen ;)

    VastaaPoista
  5. Onpa hienoa teillä! Sain omalta keittiömyyjältämme vinkin tuon tammitason (meillä muuten varmaan sama taso) öljyämiseen: pidä öljyrätti kupissa jossain helpossa paikassa ja pyyhi sillä aina välillä tasoa rätillä pyyhkimisen sijaan. On toiminut meillä ainakin toistaiseksi :)
    Meillä tuparit varmaan ensi syksynä, jos saataisi ensi kesänä vaikka talo valmiiksi.

    Minä olen ollut äärimäisen onnellinen ettei laitettu allasta ikkunan eteen. Mutta tämä on varmasti ihan makukysymys ja toisilla toimii siinä edessäkin. Minusta on ollut mukava leipoa ja puuhata ikkunan edessä. Ja tiskatessa jättää roiskeet kaakeleihin (joita muuten kanssa aika harvoin tulee pyyhittyä :))

    VastaaPoista
  6. Meillä kanssa alkaa näyttämään tammitaso aikamoiselta. Oisko sulla antaa vinkkejä mitä sille kannattaisi tehdä? Ennen muuttoa siis käsittelin öljypurkin ohjeen mukaisesti kolme kertaa, mutta tuntuu että se ei sittenkään riitä. Kannattaiskohan tuota hioa ja käsitellä uudelleen vai mitä teillä tehtiin tasolle?

    VastaaPoista
  7. Oi, on kyllä hienon näköinen nyt oma keittö alkaa tuntumaan liian pliisulta:) vaikka ei ole vielä edes asennettu. Puutasot on hyviä meillä vanhassa kodissa oli puutasot ja olivat kyllä todella hyvät ainoon minkä huomasin niin jos märkä kuppi jäi pitkäksi aikaa (vrk) niin saattoi herkästi jäädä rinkulan kuva. Nyt tulee kivitasot saa nähdä miltä ne tuntuvat.

    VastaaPoista
  8. Hei-
    mukavaa että olet postannut :) Tällä myös puutasot ja tasaisen väliajoin olen öljynnyt. Kysyn myös kuinka hän neuvoi hiomaan: kevyesti vai perusteellisesti ja auttaako välillä vain öljyäminen. Luulen että käytön mukaan, mutta tuota hiomista jäin miettimään, pitäisiköhän...

    VastaaPoista
  9. Keittiö on kyllä kaunis! Meille tulee emännän laiskuuden takia kivitasot ;) , mutta kovasti tykkään puutasoista, niissä on se lämpö. Ja teidän vitriinikaapistoa pitäs vilauttaa meidän keittiösuunnittelijalle, se ei nimittäin tajunnu yhtään mitä yritin kertoa, ja siitä ois näillä näkymin tulossa RUMA. :D

    Vielä kiinnostas tuo teidän vessan lattialaatta. Onko se sitä Pukkilan laattaa? Kun Värisilmästä kyselin, niin ensin meinasivat ettei tuota laattaa enää saa ja sitten selvisi että sitä olisi tarjolla vain kermanvärisenä, ei puhtaan valkoisena.

    Tanja

    VastaaPoista
  10. T: meillä tason öljyäminen on yksissä tuumin delegoitu miehelle, saapa nähdä, miten toimii ;)
    pm ja Anne: keittiömyyjä neuvoi hommaamaan rautakaupasta sellaisen mustan keittiösienen näköisen jutun, jolla saa tasoa tarpeen vaatiessa kevyesti hiottua. Pääasiassa öljyäminen riittää, mutta jos tuntuu, että vaatii hiomista, niin sitten ko. sienellä.
    Täysikuun rakentaja: rinkulat on meilläkin jo aikaansaatu ja noteerattu. Ei auta kun yrittää ajatella, että elämäähän tämä vain on... ;)
    Tanja: minäkin suunnittelin kivitasoja (sama syy), mutta tammitaso oli miehen haave ja hänpä sitä sitten pääasiassa hoitaa. Vaadi ihana kaapisto! Olen tosi tyytyväinen meidän vitriinikaapistoon! Nytpä vain vaihtaisin tylsät tasaiset levyt kaappien taustalta paneeliin... Vessan lattialaatta oli muistaakseni Pukkilan laattaa. Olisin ottanut suurempaa, mutta sitä ei enää saanut. Taisi olla Maalaisunelman viime numerossa, kun joku lukija sitä kysyi ja kyllä sitä saatavilla on.

    VastaaPoista
  11. Ok, kiitos! Kyllä vähän ihmettelinkin, että noinko se on JUURI nyt lopetettu kun niin monissa blogeissa olen sitä nähny laitettavan!

    VastaaPoista
  12. Erittäin kauniin näköistä=) Minulla heti pisti kaiken muun ihanuuden ohella silmään tuo nätti maalinväri keittiön liesituulettimen takana,onko mikä sävy, jos saanen udella?=)
    Ollaan itse parhaillaan rakentamassa ja vielä niin alussa, että kaikkiin valintoihin voi vielä lähes vaikuttaa.Suuret kiitokset jo etukäteen!

    VastaaPoista

Hei! En enää päivitä tätä blogia, mutta olen halunnut jättää kommentitkin näkyviin. Siksi kommentoimaan pääsevät "vain tämän blogin jäsenet". Mutta blogiini ei myöskään voi liittyä jäseneksi. Toivottavasti tästä blogista on vielä jollekulle iloa ja/tai hyötyä. Tsemppiä rakentamiseen!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.